Ennustamisen sietämätön keveys

Ennustamisen sietämätön keveys

Ennustaminen on aina ollut haasteellista. Maailmanhistoria tuntee lukuisia enemmän tai vähemmän pieleen menneitä ennustuksia.

Runsas vuosisata taaksepäin elettiin aikaa juuri ennen autoistumista. 1800 -luvun lopun kaupunkisuunnittelijat New Yorkissa olivat huolissaan hevosten tuottamasta lannasta. Julkinen ja yksityinen liikenne hoidettiin tuolloin umpivaunuilla, hevosbusseilla, kärryillä ja rattailla. Oli laskettu, että yksi hevonen tuottaa 11 kiloa lantaa vuorokaudessa. Maanviljelijät käyttivät lantaa lannoitteena, mutta hevosten määrän kasvaessa tilanne muuttui ja lannasta haluttiin eroon.

1800 -luvun lopussa New Yorkissa oli 150 000 hevosta tuottaen 540 000 tonnia lantaa vuodessa. Tuolloin ennustettiinkin, että New York olisi 1930 -luvulla peittynyt kolmen metrin syvyiseen lantakerrokseen. Toisin kuitenkin kävi.

Hevoset saivat väistyä autojen tieltä. Samalla katosi lukuisia työpaikkoja ja toimialoja. Enää ei tarvittu tallinhoitajia, kengittäjiä eikä hevosenkuljetuspalveluita. Auto kulki bensalla, sitä piti huoltaa ja se tarvitsi ajoteitä. Syntyi uusia työpaikkoja sekä toimialoja kuten autokorjaamoja, rengasvalmistajia, huoltoasemia sekä teiden rakentajia ja kunnossapitäjiä.

Digitalisaatio on käynnistänyt yhteiskunnallisen muutoksen, jonka radikaaleja vaikutuksia tulemme näkemään seuraavien 10-20 vuoden aikana. Muutos tulee olemaan nopeampi ja voimakkaampi kuin olemme osanneet kuvitella saatikka ennustaa.

Ennustamisen sijasta voidaankin miettiä millä nopeudella nämä digitalisaation radikaalit vaikutukset saapuvat eurooppalaiseen sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Tietotekniikan historia pitää sisällään vahvan etunojan – pitkään ”hypetetyt” uudet teknologiat ovat useimmiten Suomeen rantautuneet, mutta vähintäänkin vuosien viiveellä.

Saammeko kenties jo ensi vuonna nähdä suomalaisessa liikenteessä autoja ilman kuljettajaa (busseja on jo – tosin testiajossa), asiantuntijatyössä tekoälyä hyödyntäviä virtuaalisia juristeja saatikka aidossa hoitotyössä palvelurobotteja?

Tapahtuva muutos voi olla ja tulee olemaan kivulias monelle organisaatiolle, mutta samalla suuri mahdollisuus innovaatiorikkaalle ja hyvin koulutetulle Suomelle. Aika näyttää muutoksen nopeuden. Itse muutosta ei tarvitse enää ennustaa. Voimme samalla käydä keskustelua siitä, tarvitsemmeko kuitenkaan sensoriohjattuja älyjääkaappeja (jotka ilmoittavat mitä kaupasta pitää ostaa / tilaavat oikeat tuotteet kaupasta niiden loputtua jääkaapista) saatikka älykahvinkeittimiä? Jotkut varmasti tarvitsevat.

Antiikin Kreikan näytelmäkirjailija Euripides ottikin ennustamiseen kantaa omalla tavallaan jo ennen ajanlaskumme alkua: ”Paras profeetta on terve järki.”

No Comments

Post A Comment