Smartphone Solutions Blogi

Ennustaminen on aina ollut haasteellista. Maailmanhistoria tuntee lukuisia enemmän tai vähemmän pieleen menneitä ennustuksia. Runsas vuosisata taaksepäin elettiin aikaa juuri ennen autoistumista. 1800 -luvun lopun kaupunkisuunnittelijat New Yorkissa olivat huolissaan hevosten tuottamasta lannasta. Julkinen ja yksityinen liikenne hoidettiin tuolloin umpivaunuilla, hevosbusseilla, kärryillä ja rattailla. Oli......

Startup sijoittaja sekä ex-blanccolainen Kim Väisänen teki kirjan, josta on uskoakseni apua monelle vientitoimintaa miettivälle sekä sitä harjoittavalle yritykselle. Jos siis yrityksesi harkitsee vientitoiminnan käynnistämistä, lue tämä juttu ensin sekä osta kirja ”Väärää vientiä – mene itään tai länteen, mutta tee kotiläksysi”. Myyminen on taitolaji......

Kävin kesälomalla koti-Suomessa ostoksilla tutussa marketissa ja huomasin siellä uudet itsepalvelukassat. Tähän on tultu. Ostoskärryyn itse kerätyt tuotteet skannataan ja myös maksetaan itse. Käytössä olleita itsepalvelukassoja valvoi yksi ’kaupan avustaja’, joka ystävällisesti neuvoi meitä (digi)asiakkaita ongelmatilanteissa. Kaupan avustaja myös hymyili ja antoi siten miellyttävän kuvan......

Olemme kevään 2017 aikana kartoittaneet eräältä toimialalta suomalaisten yritysten näkemyksiä uusasiakashankinnasta. Tavoitteenamme on ollut viestiä kohdeyritysten toimitusjohtajille uuden tyyppisestä lähestymistavasta. Kuinka saada uusia liidejä sekä uusmyyntiä verkon avulla tietotekniikkaa hyödyntäen. Ajatuksenamme on ollut kertoa uusista mahdollisuuksista hyödyntää mm. omia verkkosivustoja, kohdennettua ja laadukasta viestintää sekä......

Suomalainen ”Management by Perkele” -kulttuuri on toivottavasti yrityksissä historiaa. Suorapuheisuus on ”hopeaa”, mutta rakentava keskustelu on ”kultaa”. Toinen yhtä kuuluisa pohjoismainen johtamiskulttuuri on ruotsalaisten organisaatioiden harrastama ”diskuteerauskulttuuri” tarkoittaen tyypillisimmillään keskustelua työyhteisön päämääristä ja haasteista. Tavoitteena on hakea keskustelun aikana yhteistä mielipidettä ja päätöstä, johon kaikki......

Vuosien saatossa ja monissa eri myyntiryhmien keskusteluissa olen kuullut (usein kokemattomilta myyntiryhmän edustajilta) seuraavan kommentin: ”Emme saaneet valitettavasti tätä kauppaa – asiakas kertoi ratkaisumme olleen liian kallis”.  Hintaan on toki aina helppo vedota, koska se on selkeä mittari. Mutta että kallis ja verrattuna mihin? Asiakkaamme......

Moni yritys ja yhteisö uudistavat tällä hetkellä verkkosivujaan. Graafista ilmettä, valokuvia ja skaalautuvuutta sekä sisältöjä viilataan paremmiksi. Käytännössä vanhahkot sivut menevät totaalisesti remonttiin. Hyvä niin. Moni tyytyy tähän. Myös toteutuksesta vastaava kumppani usein tyytyy tähän. Jätetään käyttämättä pienellä lisävaivalla ja -investoinnilla toteutettava interaktiivisuus saatikka jutun......

Uber -henkilökuljetusfirmasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Niin paljon, että tämäkin tarina saattaa kyllästyttää. Jos kuitenkin olet päättänyt kokeilla Uberiä niin lue alla oleva tarina ensin. Olin viettämässä iltaa Itsenäisyyspäivämme aaton aattona 2016 Helsingin keskustassa. Päätin tilata illalla Uber -kuljetuksen kotiin kuten muutamana aikaisempana kertana.......

Moni meistä muistaa vuosien takaiset kokemukset asioidessamme autojen katsastuskonttorilla. Konttorin ”palvelutiskille” ilmoittauduttiin lakki kourassa. Palveluksi asiointitapahtumaa ei voinut kutsua. Henkilökunta lähestulkoon sätti ”asiakkaitaan” ja sitten odotettiin pääsyä katsastukseen ulkona autossa. Joskus jopa tuntikausia. Tämä asiakaskokemus ei välttämättä tuottanut ilahtuneita asiakkaita, mutta oli omalla tavallaan ylivoimainen......

Olitpa sitten töissä yksityisessä firmassa taikka julkisella sektorilla. Oli toimialasi sitten rakentaminen, media-ala saatikka terveydenhoito. Myipä työnantajasi tuotteita ja palveluita kuluttajille taikka yrityksille. Ei väliä. Tämä tarina koskettaa sinua. Jopa kolmannes tämänhetkisistä suomalaisista työpaikoista on katoamassa. Historiaan jäivät jo aikoinaan kadunlakaisijat, talonmiehet ja -naiset, puheluiden......

Rion olympialaiset olivat ja menivät ja tätä kirjoittaessa ensimmäinen mitalisti on jo kärynnyt. Muuan kirgiisialainen painonnostaja Izzat Artikov oli käyttänyt kiellettyjä aineita. Juuri ennen Rion kisoja uutisoitiin, kuinka keihäänheittäjä Antti Ruuskanen nousi hopealle edellisten olympialaisten mitalitaulukossa. Neljä vuotta sitten Lontoon kisoissa hopeaa heittänyt ukrainalainen Oleksandr......