02 syys St1:n Mika Anttonen varoittaa sähköautoilun aiheuttavan akkukatastrofin
Tekniikka & Talous 2.9.2019
Energiayhtiö St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen pelkää, että sähköautoilun takia maailmalla on kehittymässä akkukatastrofi.
”Nyt puhutaan paljon Amazonin metsäpaloista ja sademetsien häviämisestä, mutta myös Afrikassa hakataan paljon metsää, kun uusia kobolttikaivoksia avataan.”
Koboltti on sähköautojen akkujen tärkeimpiä valmistusmineraaleja. Noin 60 prosenttia koboltista tulee Kongosta.
”Meidän täytyy löytää kestävä tapa saada sähkö fiksusti käyttöön. Akut eivät sitä ole”, Anttonen sanoo.
”Mineraaleja tarvitaan myös digitalisoitumiseen, mutta riittävätkö malmit siihenkään?”
Anttonen puhui asiasta viime viikolla metanointilaitoksen avajaisissa Vantaalla. Siellä otettiin käyttöön Q Powerin ja St1:n laitteisto, joka tekee hiilidioksidista ja vedystä metaania.
”Meidän pitäisi päinvastoin metsittää rajusti hiilen sitomiseen”, hän sanoo. Anttonen perustelee tätä sillä, että vuodesta 1959 lähtien ihminen on päästänyt ilmaan yli 200 miljardia tonnia hiiltä.
”Uskon kuitenkin, että hiilidioksidiongelma tullaan selättämään, ei tosin siinä aikataulussa kuin on kuviteltu. Suurempi huoli on biodiversiteetistä. Se on hankalampi asia ratkaista”, hän arvioi.
Kongon kolmen miljoonan neliökilometrin sademetsä on toiseksi suurin sademetsäalue Amazonin jälkeen.
Viime vuonna Brasilia menetti 1 347 000 hehtaaria ja Kongo 481 000 hehtaaria sademetsää. Seuraavaksi eniten sademetsää tuhoutui Indonesiassa, Kolumbiassa ja Boliviassa.
Kaikkiaan viime vuonna tuhoutui 12 miljoonaa hehtaaria maailman sademetsistä.
Kongon sademetsien pinta-ala on tosin kutistunut jo 1990-luvulta lähtien, siis kauan ennen sähköautokuumetta. Sademetsää ovat perinteisesti tuhonneet poltto- ja teollisuuspuun ja peltomaan hankinta metsien kustannuksella. Näin on uutisoinut muun muassa World Economic forum.
Viime vuosina Afrikan sademetsää on alkanut jäädä myös akku- ja elektroniikkamineraalien kaivuun alle. The Nation-lehden ja hollantilaisen Good Electronics Network -selvityksen mukaan kiinalaisyhtiöt tekevät jopa 90 prosenttia Kongon kupari- ja koboltti-investoinneista tätä nykyä.
No Comments